Mitä täit ovat?

Päätäit (pediculus humanus var. capitis) ovat verta imeviä hyönteisiä, jotka viihtyvät lämpimässä ja pimeässä, ihmisen päänahalla, yleensä hiusrajassa, korvien takana ja niskassa. Täin munia eli saivareita saattaa olla joskus myös kulmakarvoissa ja silmäripsissä. 


Täiden koko vaihtelee kahdesta neljään millimetriin ja ne muuttavat väriä syötyään. Täit ovat aluksi yleensä beigen tai mustan värisiä ja muuttuvat tumman punaisiksi syötyään enemmän verta.


Ihmisellä esiintyviä täitä Suomessa on päätäin lisäksi vaatetäi ja satiainen. Vaatetäitä tavataan harvoin muilla, kuin yhteiskunnasta syrjäytyneillä henkilöillä. Satiaiset taas leviävät yleensä sukupuolikontaktissa ja viihtyvät karheammissa karvoissa kuin hiuksissa. Päätäi on Suomessa esiintyvistä täistä yleisin. Näillä sivuilla viitataan aina päätäihin sanalla täi.

 

Lähteet: Duodecim Terveyskirjasto, CDC (Centers for Disease Control and Prevention) USA.gov

Miltä täit näyttävät oikeassa koossa?

Täit ovat niin pieniä, että niitä voi olla vaikea erottaa, varsinkin tummista hiuksista. Mene hyvin valaistuun tilaan ja ota avuksi täikampa. Tee hiuksiin sentin välein jakauksia ja etene päälaelta niskaan. Kampaa valkoisen paperin päällä, siitä täit on helppo huomata. Ole erityisen tarkkana korvien takana ja niskassa. Saivareet eli täin munat voivat muistuttaa hilsettä, mutta toisin kuin hilse, saivareet ovat tiukasti kiinni hiuksissa. Saivareet voivat näyttää myös pieniltä, valkoisilta laikuilta.

Kuvassa on hiuksista löytynyt täi. Jos löydät täitä tai saivareita, käytä Linicin Shampoota tai Solutionia. Jos et löydä täitä tai saivareita, sinun kannattaa käyttää ennaltaehkäisevästi Linicin Prevent -suihketta.

 

Lue lisää täin elämästä täältä >>


Täit: Totta vai tarua? Luuletko tietäväsi vai tiedätkö oikeasti? Lue lisää täältä >>